Coloradon ruskaa ja Utahin syksyisiä auringonlaskuja kuvaamassa

Jaa somessa

Kuvauspalveluyritys Northern Actionin Joonas Puhakka ja Sami Lievonen matkasivat Amerikan lounaisvaltioihin kolmeksi viikoksi kuvaamaan syysväreissä komeilevia luonnon monumentteja. Puhakka kertoo haastattelussa, millaisiin asioihin kannattaa varautua Jenkkien kuvausmatkalla. Jutun lopusta löydät listan matkalla käytetystä kuvauskalustosta.

Kansallispuistoihin on helppo päästä Jenkeissä


Puhakan ja Lievosen kuvausreissu tapahtui syyskuussa, ja he matkustivat asuntoautolla viidessä eri osavaltiossa. He lensivät ensin Denveriin, Coloradoon ja jatkoivat siitä Utahiin, Nevadaan, Arizonaan ja Kaliforniaan.

”Kuvasimme Jenkeissä tunnettuja maisemakohteita, joihin oli aiempiin Islannin- ja Alppien-matkoihimme verrattuna helppo päästä. Jenkeissä helppopääsyisyys kansallispuistoihin on kansalaisoikeus, ja patikointireitit autolta olivat melko helppoja ja hyvin viitoitettuja.”

Vain Coloradossa netistä löytyneistä upeista kuvauspaikoista ei paikan päällä ollut missään mitään tietoa. Paikat löytyivät kysymällä niistä suoraan paikallisilta luonnonpuistossa patikoijilta.

”Jenkeissä ei kannata olla turhan suomalainen, vaan rohkeasti jutella ihmisille. Paikalliset eläkeläiset olivat paras tietolähteemme, ja kaikki ovat Jenkeissä todella ystävällisiä ja auttavaisia. Riitti, että paikallisille näytti vain kuvan paikasta, jonka halusimme kuvata, niin he pystyivät neuvomaan metrilleen, mihin mennä”, Puhakka kertoo


Värien kylläisyys Coloradossa äimistytti


Tällä kertaa kahden miehen kuvaustiimi keskittyi maisemakuvien lisäksi time lapse -videon rakentamiseen sekä tilaustyönä tehtäviin tutoriaaleihin sekä parinkymmenen sekunnin tuotevideoihin.

Kebler Pass, Colorado Canon EOS 5D Mark IV, Lens (mm): 24, Canon EF 24-70mm 2.8 ii, ISO: 100, Aperture: 11, Shutter: 1/10
Kebler Pass, Colorado
Canon EOS 5D Mark IV, Lens (mm): 24, Canon EF 24-70mm 2.8 ii, ISO: 100, Aperture: 11, Shutter: 1/10

 

”Coloradossa oli ihan tajuton ruska, ja lehtipuiden värien syvyys oli ihan toista luokkaa kuin Suomessa. Siellä oli myös paljon aluskasvillisuutta, joka muuttaa väriä, joten ruskaa oli kaikkialla. Kun aamulla maa oli kohmeessa ja lehdet märkiä, olivat värit todella syvät ja kylläiset, tuijotimme näkymää suu auki.”

 Maroon Bells, Colorado Canon EOS 5D Mark IV, Lens (mm): 42, Canon EF 24-70mm 2.8 ii, ISO: 4000, Aperture: 8, Shutter: 1/1.7
Maroon Bells, Colorado
Canon EOS 5D Mark IV, Lens (mm): 42, Canon EF 24-70mm 2.8 ii, ISO: 4000, Aperture: 8, Shutter: 1/1.7

 

Vaihteleva maisema mykisti

”Tuolle alueelle mahtuu niin paljon erilaisia kohteita, että sitä on vaikea kuvitella. Kyllä noin hienoja paikkoja kuvatessa pieni sisäinen luonnonsuojelija herää, etenkin kun Jenkeissäkin tuntui ilmastonmuutos näkyvän”, Puhakka pohtii.


Dead Horse Point State Park, Utah Canon EOS 5D Mark IV, Lens (mm): 14, Sigma 14mm 1.8 art, ISO: 250, Aperture: 9, Shutter: 2
Dead Horse Point State Park, Utah
Canon EOS 5D Mark IV, Lens (mm): 14, Sigma 14mm 1.8 art, ISO: 250, Aperture: 9, Shutter: 2

 

Aikataulu oli suunniteltu matkalle niin hyvin, että aikaa jäi jopa ottaa reitille Kalifornia ylimääräisenä kuvauskohteena. Kalifornian Death Valleyn hiekkadyynit ja karut maisemat toivatkin kuviin vaihtelua. Myös sää vaihteli: Amerikassa kuten muuallakin maailmassa syksy on ollut poikkeuksellisen lämmin, ja Death Valleyssa oli jopa 55 astetta lämmintä. Sen sijaan Coloradon vuoristoalueella pakkasta oli pari astetta.

”Kerrospukeutuminen on avain tällaiseen vaihteluun”, Puhakka sanoo.

 

Ajoitus ja sää ovat tärkeitä maisemakuvauksessa

 

Puhakka ja Lievonen kuvasivat auringon noustessa ja laskiessa noin kello seitsemän maissa, joten herätykset olivat aikaisin. Ajomatkaa kertyi yhteensä 6000 kilometriä. Muualla kohteet olivat pitkien välimatkojen takana, paitsi Utahissa, jossa Mighty Five -kansallispuistot olivat lähellä toisiaan.

Päivisin tehtiin varmuuskopiot, tarkistettiin asetuksia ja edistettiin muita töitä. Myöskään suihkuun ei joka päivä päässyt, vaikka patikoidessa olisikin tullut hiki.

”Se oli kuitenkin sen arvoista, sillä kun esimerkiksi Linnunrata tuli esiin, sitä kuvattiin ihan transsissa.”

Paras kuvaussää oli Coloradossa viimeisinä päivinä, sillä esimerkiksi Utahissa ja Arizonassa oli vähän liiankin kirkasta päivisin ja öisin pilviä, jolloin Linnunrataa ei pystynyt kuvaamaan.

Canyonlands National Park, Utah Canon EOS-1D X Mark II, Lens (mm): 24, Canon EF 24mm 1.4 ii, ISO: 8000, Aperture: 2, Shutter: 13
Canyonlands National Park, Utah
Canon EOS-1D X Mark II, Lens (mm): 24, Canon EF 24mm 1.4 ii, ISO: 8000, Aperture: 2, Shutter: 13

 

”Auringonnousu ja -lasku eivät päässeet heijastumaan pilviin, joten kuvista puuttui kolmas elementti. Kuvissa oli etuala ja taivas mutta ei syvyyttä, jonka pilvet ja valo yhdessä luovat. Alkureissusta emme myöskään voineet kuvata Linnunrataa, sillä juuri noussut kuu oli liian korkealla ja liian kirkas. Viimeisimmän viiden päivän aikana saimme kuitenkin hienoa linnunratakuvaa.”

 

Dronet eivät pääse Jenkeissä juuri käyttöön

 

Amerikassa droneja koskeva lainsäädäntö on tiukka, ja siksi suurempi drone jätettiin Suomeen. Pientä dronea lennätettiin vain yhdessä paikassa.

Ridgeway Country Road 9, Colorado DJI Mavic Air, ISO: 100, Aperture: 2.8, Shutter: 1/1400
Ridgeway Country Road 9, Colorado
DJI Mavic Air, ISO: 100, Aperture: 2.8, Shutter: 1/1400

 

”Yleensä Jenkeissä on lupa lennättää vain kansallismetsässä, ei kansallispuistoissa, joissa on usein hienoimmat näkymät. Jenkeissä ei kannata ottaa riskiä ja kuvata dronella kielletyillä alueilla – siellä tulee suoraan sakko käteen, ja se voi olla 5000 taalan luokkaa. Jos myöhemmin julkaisee dronella kuvattua materiaalia kielletyiltä alueilta, siitä voi seurata kutsu oikeudenkäyntiin, sillä virkavalta valvoo tätä asiaa. Myös puistonvartijat edustavat virkavaltaa ja heidän ohjeitaan kannattaa todella noudattaa”, Puhakka vinkkaa.

Ilman droneakin videota kertyi 2 teran verran ja kuvia 55 000 – suuri määrä selittyy time lapse -kuvilla. Mukana oli videokamera, kolme järjestelmäkameraa, pieni drone ja time-lapse slider.

 

Death Valley Canon EOS-1D X Mark II, Lens (mm): 16, Canon EF 16-35mm 2.8 iii, ISO: 100, Aperture: 8, Shutter: 1/2000
Death Valley
Canon EOS-1D X Mark II, Lens (mm): 16, Canon EF 16-35mm 2.8 iii, ISO: 100, Aperture: 8, Shutter: 1/2000

 

Hyvä tietää ennen Jenkkien kuvausmatkaa:

 

  • Hanki ESTA-viisumi ajoissa.

  • Dronea ei saa lennättää useimmissa paikoissa. Jos saa, se on yleensä mainittu erikseen.

  • Varaudu paikallisten sosiaalisuuteen: ihmiset jututtavat mielellään kuvaajia ja ovat avuliaita – siitä kannattaa ottaa ilo irti.

  • Irrallisia akkuja ei saa laittaa lentokoneen ruumaan.

  • Jenkeissä bensa on edullista, mutta terveellinen ruoka melko hintavaa.

 

Northern Actionin Jenkkien-matkan kalusto:



Muut matkalla tarvittavat varusteet:

  • Retkikeitin (trangia)

  • Hyvä makuupussi, jolla voi nukkua pakkasessa ilman lämmitystä

  • Ensiapupakkaus

  • Invertteri akkujen lataamista varten

  • Hyvä tasku- ja otsalamppu

  • Vaihtovaatteet, mieluiten teknistä materiaalia

 

Monument Valley, Colorado Canon EOS-1D X Mark II, Lens (mm): 24, Canon EF 24-70mm 2.8 ii, ISO: 50, Aperture: 6.3, Shutter: 30
Monument Valley, Colorado
Canon EOS-1D X Mark II, Lens (mm): 24, Canon EF 24-70mm 2.8 ii, ISO: 50, Aperture: 6.3, Shutter: 30

 

 Tutustu verkkokaupan tuotteisiin »

JULKAISTU: 13.11.2018 7:00:00
KATEGORIA: Haastattelut, Järjestelmäkamerat, Objektiivit, Kuvauskopterit, Matkakuvaus, Luontokuvaus

JAA ARTIKKELI SOMESSA


Tilaa vinkit ja ideat!