6.8.2020

Eläinkuvaus sisätiloissa

Lemmikkien valokuvaaminen on hauskaa ja mikä parasta - kameralla saat tallennettua ikimuistoisia hetkiä ja muotokuvia rakkaasta perheenjäsenestä. Näyttävien eläinkuvien valokuvaaminen onnistuu hyvin sisätiloissa.

Suosi eläinkuvauksessa luonnonvaloa. Ikkunan valolla saat helposti kauniin tunnelman kuvaan hyödyntäen valoa eri suunnista. Kun ikkunanvalo tulee sivusuunnasta, saadaan eläimen turkin kerroksellisuutta hyvin kuvassa esille. Kauniin hohtavan tunnelman saat ottamalla kuvan niin, että ikkuna on lemmikin taustalla. Salamavaloja ei yleensä ole hyvä käyttää eläinkuvauksessa, koska ne saattavat pelästyttää eläimen.

 

Eläinkuvaus_sisätiloissa_Emma_Ivane_1

 

Hyödynnä eläinkuvan stailaamisessa kuvauksellisia pintoja ja rekvisiittaa. Esimerkkikuvissa on käytetty alustana ylösalaisin käännettyä isoa vanhaa puulaatikkoa, joka luo kuvaan rustiikkisen tunnelman. Maalauksellinen valokuva syntyy käyttämällä kuvaustaustoja. Eläinkuvasta tulee tällöin myös muotokuvamainen. Kuvaustaustana voi käyttää esimerkiksi mattapintaisella maalilla maalattua pahvilevyä. Varmista, että kuvaustausta on kiinnitetty niin, että se ei pääse kaatumaan lemmikin päälle. Runsaat kerrostetut kankaat luovat näyttävyyttä lemmikkikuvaan. Voit laskostaa suuren pellavakankaan eläimen taustalle kun hän loikoilee sohvalla. Jo tällä yhdellä stailauselementillä kuva nousee visuaalisesti uudelle tasolle. Yhdessä esimerkkikuvista näyttävä tunnelma syntyy siitä, että kissa oli asettunut makoilemaan puulaatikon sisälle. Laatikon reunat luovat dramaattiset varjot kissan ympärille.

 

Eläinkuvaus_sisätiloissa_Emma_Ivane_2

 

Huomioi stailauksen ja valaistuksen kannalta myös lemmikin väri. On hyvä valita kuvausympäristö niin, että kuvaan syntyy jo valmiiksi kontrastia. Mustan kissan kuvaaminen tummalla taustalla vaatii valolta ja kuvankäsittelyltä paljon, jotta yksityskohdat saataisiin erottumaan. Lemmikki saattaa tarvita pientä laittautumista kuvaan. Harjaa turkki ja puhdista esimerkiksi kissan silmien ympärys ennen kuvausta, jotta jälkikäsittelyssä pääset vähemmällä.

 

Kasvit ja kukat sopivat upeasti eläinkuvien stailaamiseen. Aseta kasveja kuvan etualalle, jolloin kuvaan saadaan syvyyttä. Käytä kuvauksessa isoa aukkoa, esimerkiksi f/1.8 tai f/2 lisätäksesi syvyysvaikutelmaa. Muista aina varmistaa, että stailauksessa käytettävät kasvit eivät ole myrkyllisiä eläimille. Esimerkiksi liljoja, tulppaaneita ja narsisseja ei tule käyttää eläinkuvauksissa niiden myrkyllisyyden takia.

 

Eläinkuvaus_sisätiloissa_Emma_Ivane_7

 

Liiku kameran kanssa ja tarkkaile eläimen liikkeitä. Asetu eläimen tasolle esimerkiksi aivan lattian rajaan. Rakenna stailaus valmiiksi ja seuraa, miten eläin liikkuu stailatussa kuvausympäristössä. Joskus lemmikkien valokuvaaminen voi vaatia hieman kärsivällisyyttä, mutta usein hetken odottelun jälkeen eläin rentoutuu ja kuvaus alkaa sujua. Kiinnitä huomiota eläimen ilmeisiin. Jokainen lemmikki on oma persoonansa ja kuviin voi saada vangittua yksilöllisiä ilmeitä.

 

Erityisen vangitsevan kuvan saa rakennettua yhdistämällä lemmikin lisäksi myös muuta liikettä kuvaan. Nesteen kaataminen tai ruusunlehtien pudottelu yhdistettynä lemmikkikuvaan luo kokonaisuuden, jossa on monia kiinnostavia yksityiskohtia. Liikkeen pysäyttäminen herättää huomiota, koska kameralla pystytään vangitsemaan hetki, jota silmä ei ehtisi muuten erottaa.

 

Eläinkuvaus_sisätiloissa_Emma_Ivane_8

 

Eläin viihtyy hyvin kuvauksessa mukana, kun se kokee kuvaustilanteen leikiksi. Esimerkiksi kissa voi leikkiä ruusunlehdillä tai mansikoilla kuvauksen aikana, jolloin saadaan myös hauskaa tarinallisuutta kuvaan. Varmista, että kuvauksessa käytettävät ruoka-aineet eivät ole haitallisia eläimille, jos lemmikki sattuu nappaamaan maistiaisen stailausrekvisiitasta. Käytä esimerkiksi kissoja kuvattaessa lehmänmaidon sijasta kuvauksissa kauramaitoa. Jos eläimen halutaan kääntyvän tiettyyn suuntaan, voidaan kuvauksen aikana laittaa lemmikin lempiherkkuja haluttuun suuntaan tarjolle.

 

Eläinkuvaus_sisätiloissa_Emma_Ivane_6Eläinkuvaus_sisätiloissa_Emma_Ivane_9

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pyri kohdistamaan kameran tarkennus lemmikin silmiin tai muuhun valokuvan pääelementtiin, esimerkiksi pysäytettyyn liikkeeseen. Esimerkkikuvat on valokuvattu Nikon D850 kameralla ja  Sigman 50mm F1.4 Art linssillä. Kuvat, joissa kädet näkyvät mukana on kuvattu kiinnittämällä kamera Manfrotto 290 Dual -jalustaan ja hyödyntämällä kameran ajastinta. Aina tarkennus ei eläinkuvauksessa välttämättä osu aivan kohdilleen, mutta joskus kuvan valloittava tunnelma voittaa teknisen täydellisyyden tavoittelun. Lemmikkikuvaus on parhaimmillaan todella luovaa ja palkitsevaa!

 

Kuvat ja teksti: Emma Ivane