28.1.2014

Kuvaustehtävä: rajaus

Lähdin taannoin matkalle kuvaustehtävän kanssa, kuten Roy ennättikin jo mainita. Hän oli kiinnittänyt huomiota siihen, että rajaukset olivat kuvissani kovin ahtaita. Monestihan valokuvausoppaissa kehoitetaan menemään lähemmäksi kohdetta - olin kai ottanut tämän hiukan turhan tosissani. Kun lisäksi olen vielä kovin mieltynyt yksityiskohtiin, huomasin jossain vaiheessa, että minulla oli kasa litteitä valokuvia, joiden kerronta oli rajallista. Tarinat ja tunnelmat kuvien takana aukenivat vain minulle.

Niinpä sain tehtäväkseni löysätä rajausta. Tiukentaahan voisin aina jälkikäteen, mutta päinvastainen on vaikeaa. Löysin saman oven kuin edelliselläkin kerralla ja otin neuvosta vaarin.

Ralph Lauren ovi - ennen
Ennen

Ralph Lauren ovi - jälkeen
Jälkeen

Nyt kuva kertoo jo jotain. Siitä käy selville vuodenaika ja mitä ympärillä on. Ulko-oven kauneus, joka miellytti silmääni, on sekin edelleen tallella ja nähtävissä. Rakennuksen arkkitehtuuri tulee paremmin esille. Joku saattaa ehkä tunnistaa kaupunginkin.

Joskus kannattaa nähdä vähän vaivaa löytääkseen oikean kuvakulman. Kahdessa allaolevassa kuvassa pääkohde on sama. Näköalatasanteelle kipuaminen kannatti.

Pilvenpiirtäjä - ennen
Ennen

Pilvenpiirtäjä - jälkeen
Jälkeen

Rajaamisen lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota sommitteluun. Perinteisessä sommittelussa kuva tavataan jakaa ruudukolla yhdeksään osaan. Kyse on niin kutsutusta kolmanneksen säännöstä. Kuvan pääkohteiden tulisi sijaita viivojen leikkauspisteissä. Sommittelustakin on vielä kevään mittaan luvassa oma postauksensa. Se aihe ei nimittäin ole ihan näin vähällä käsitelty.

Silta - rajaus

 Tässä kuvassa penkki on pääkohde. Niinpä se sijaitsee kahden viivan risteyskohdassa. Myös sillan kaiteet ja kohta, jonne silta johtaa, on asetettu rajauksessa kolmanneksen sääntöä noudattaen.

Silta - rajattukuva

Vinkki: Monissa kuvaussovelluksissa (esimerkiksi Instagramissakin) voi laittaa asetuksista ruudukon päälle ja käyttää sitä apuna kuvatessa.

/Noora

 

Rajala Pro Shop verkkokaupasta löydät kameroita, tarvikkeita ja koulutuksia jokaiseen tilanteeseen.

Tutustu verkkokaupan tuotteisiin »