21.4.2015

Making of NHL Without a Map - Osa 3

NHL Without a Map, eli #NHLWAM

NHL Without a Map, eli #NHLWAM on hulvaton matkadokumenttisarja, jossa kaksi suomalaista jääkiekkofanaatikkoa seikkailee Pohjois-Amerikassa NHL-jääkiekkoilijoita haastaen ja haastatellen. #NHLWAMia on tuotettu kolme tuotantokautta. Ensimmäinen kausi (lähes nollabudjetin pilotti) tehtiin keväällä 2013. Sarja kuvattiin kokonaan kännyköillä ja käytännössä täysin ilman käsikirjoitusta. Season 2 - Lost again ilmestyi IS-TV:n kautta keväällä 2014 keräten valtavan suosion. SEASON 3 julkaistaan jälleen IS-TV:ssä 12-osaisena sarjana alkaen 14.4.2015. Jokaisen jakson ilmestyessä julkaistaan tänne myös Making of -blogikirjoitus.


Episodi 3 - KAUSIKORTIT OLLILANDIAAN

Olli Jokinen oli aikoinaan erilainen suomalainen nuori. Miehessä oli maailman omistajan elkeitä ja mediallekin hän laukoi aika pitkälti suoraan mitä sylki suuhun toi. Meininki Suomessa on muuttunut erilaisia persoonia suosivampaan suuntaan, mutta Ollin kukkoillessa tunkiolla reaktio oli ”odotappas vaan, kun mokaat.” Kyllähän ihmiset edelleen rakastavat mässäillä toisten epäonnistumisilla varsinkin, jos on erehtynyt uhoamaan pärjäävänsä. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole alkaa tässä itkemään, kuinka julma Suomen kansa tai media on. Ei siitä itke nimittäin Olli Jokinenkaan. On kuitenkin harmi, että monelle ensimmäinen mielikuva Ollista on edelleen pöyhkeilevä kukko eikä nöyrä, työteliäs ja periksi antamaton kiekkoilija, jota joukkuekaverit ylistävät.

Tapasimme Ollin Nashvillessä tammi-helmikuun vaihteessa, 17 vuotta sen jälkeen, kun ”Päällikkö” johdatti Suomen nuorten maailmanmestaruuteen ja HIFK:n suomenmestaruuteen. 17 vuotta on pitkä aika. Ollilla mahtuu vuosien 1998 ja 2015 väliin 11 arvokisamitalia, yli 1 200 NHL-ottelua ja mm. neljän vuoden pätkä, jonka aikana mies ei puhunut Suomen medialle mitään. Ei siis ollut ihan itsestäänselvyys, että sitä marssitaan Ollilandiaan makaroonilaatikon ääreen.

Makaroonilaatikkoa Jokisilla

Oli ehdottomasti yksi reissun kohokohdista päästä nauttimaan Jokisten vieraanvaraisuudesta ja kuunnella Ollin tarinointia. Juttua nimittäin riittää. Omat mausteensa soppaan toi Ollin henkilökohtainen hieroja ”Pizza”. Herra Pizzutelli on tehnyt töitä jääkiekon parissa 70-luvulta asti. Floridasta lähtiessään Olli oli tarjonnut ”Pizzalle” loppu-uransa kattavaa diiliä, johon eläkeikää lähestyvän herran oli ollut helppo tarttua. Kuten episodissa selviää, ei suhde tunnu kumpaankaan suuntaan varsinaisesti työsuhteelta, vaan kyseessä on pikemminkin perheenjäsen - eräänlainen vara-ukki lapsille.

Olli ja Peksi flipperin kimpussa-640x480

Haasteosiossa tapahtui meille hyvin harvinainen asia. Me nimittäin voitimme. Olli ja Peksi pyörähtivät mankelin läpi niin, että heilahti. Sen verran täytyy sanoa, että pelin taso ei ihan maailmanluokkaa ollut. Meidän tulos oli jotain 6 miljoonaa pistettä ja Ollin ennätys taisi olla jotain 80 miljoonaa. Hieman Ollin periksiantamattomasta luonteesta kertoo se, että kun flipperi oli saapunut heille, Ollin vaimo Kata oli iskenyt ennätyksen peliin. Tulos oli ollut ilmeisen kova, sillä mies kertoi hakanneensa peliä pari viikkoa putkeen 5 h päivässä ennen kuin ennätys oli vaihtanut omistajaa. Ei ollut luovuttanut.

Illan edetessä kuulimme myös, että kesällä joku oli hypänyt yläkerran parvekkeelta pihan uima-altaaseen. Ulkona oli pakkasta, mutta kun kerran sauna oli päällä, niin siitä se ajatus sitten lähti.

Isoista isoin kiitos illasta Ollille, Katalle, ”Pizzalle” ja Peksille sekä Oulusta ”varta vasten” saapuneelle kuvausapuryhmälle.

Olli, peksi ja nhlwam

Matkamme jatkui Nashvillestä St Louisiin. Pari päivää lähtömme jälkeen myös Jokiset jättivät Nashvillen taakseen, kun Olli myytiin ensin Torontoon ja myöhemmin hänen onnekseen toisen mestarisuosikin, eli juurikin St Louisin Bluesin riveihin. Olimmeko me vielä siellä, kun OJ saapui?

Sehän selviää sitten myöhemmin.

 

Rakkaudesta lajiin,

Juho Manninen

Tuottaja - NHL without a map

 

SEURAA NHL WITHOUT A MAPIA:

Facebook: NHL - without a map

Instagram: @nhlwam

Twitter: @manninen7 & @putcola

nhlwam.com

 

Rajala Pro Shop verkkokaupasta löydät kameroita, tarvikkeita ja koulutuksia jokaiseen tilanteeseen.

Tutustu verkkokaupan tuotteisiin »