5.3.2020

Vinkit pakkasella kuvaamiseen

Lumi, kuura ja jää tarjoavat hienoja kuvausmahdollisuuksia. Useimmat kameran on kuitenkin suunniteltu toimimaan vain lämpötilan ollessa nollan yläpuolella, joten pakkasessa kuvaaminen edellyttää erityistä varovaisuutta.

Kuvaaminen lumisissa ja jäisissä olosuhteissa on hankalaa ja voi vahingoittaa laitteita, joten tässä muutama käytännön vinkki talvikuukausien turvaksi.
 
 

 

Käytä jalustaa

 
Vakaan kuvan saaminen voi olla vaikeaa, jos kädet tärisevät kylmästä. Kevyellä jalustalla varmistat kameran pysymisen paikallaan. Älä kuitenkaan käsittele jalustaa pakkasella paljain käsin, jotta ihoosi ei tule paleltumia.
 
Canon-lähettiläs ja talviurheilua kuvaava Richard Walch suosittelee hankkimaan erityiset kiipeilykäsineet talvikuvausta varten. Kätevät käsineet jättävät sormenpäät paljaiksi kuvaamisen aikana ja suojaavat käsiä hyvin kuvien välillä.
 
 Screenshot 2020-02-26 at 15.21.53
 

 

Varaa mukaan lisäakkuja

 
Kylmä ilma kuluttaa akun loppuun tavallista nopeammin. Pidä siis kamera ja akut lämpimässä laukussa mahdollisimman pitkään. Muista myös pakata kaksinkertainen määrä akkuja, jotta et menetä hyviä kuvaustilanteita.
 
 
 

Käännä renkaita käsin

Jos käytät kameraa ulkona etkä ole kääntänyt tarkennusrengasta tai käyttänyt automaattitarkennusta pitkään aikaan, objektiivin tarkennus- ja zoomausrenkaat saattavat jähmettyä paikalleen. Voit estää tämän säilyttämällä kameraa laadukkaassa laukussa, kun kamera ei ole käytössä, tai peittämällä kameran, jos kuvaat lumisateessa. Toinen vaihtoehto on käyttää renkaita säännöllisesti tarkennusmoottorilla tai käsin.
 
 
Screenshot 2020-02-26 at 15.22.05 
 
 
 

Varo kosteutta

 
Kun tuota kameran kylmästä ulkoilmasta lämpimiin sisätiloihin, sen sisään tiivistyy kosteutta, joka voi vahingoittaa kameraa. Richard Walch antaa seuraavan neuvon: " Kun menet lounaalle, joko sinä tai reppusi jää ulos. Jos siirryt kylmästä lämpimään ja yrität katsella kuviasi, se ei onnistu. Kamera ja objektiivi huurtuvat ja kamera saattaa vahingoittua. Kamera on pidettävä koko ajan samassa lämpötilassa."
 
 
canon-get-inspired-shoot-in-cold-1-1920x1080-tint 
 
 
 

Käytä objektiivin vastavalosuojaa

 
Jos ilmassa leijailee lumihiutaleita, vastavalosuoja on hyvä tapa estää niiden päätyminen objektiiville, Richard Walch kertoo. "Vastavalosuojasta on valtavasti hyötyä, kun haluat varmistaa, että objektiivin pinnalle ei päädy lunta. Hyvä vastavalosuoja säästää monelta murheelta." Pidä siis mukanasi vastavalosuoja ja muutamia liinoja, joilla voit kuivata objektiivin ennen kameran asettamista takaisin laukkuun.
 
 
 Tutustu kaikkiin Canon -viikon tarjouksiin.
  
kaikki Canon tarjoukset ››
 
 canonin_viiva