16.7.2020

Vinkit mustavalkokuvauksen ajattomaan maailmaan

Vaikka värifilmi ja sen myötä värillinen valokuvaus keksittiin jo 1930-luvulla, monet ammattikuvaajat luottavat edelleen myös mustavalkokuvauksen voimaan. Mitä mustavalkoisuus tuo kuviin, ja miksi mustavalkoisuus elää yhä vahvana valokuvauksessa? Lue tästä lyhyt perehdytys sekä vinkit, joilla pääset ajattoman ja dramaattisen mustavalkokuvauksen alkuun.

iStock-545444792

Mihin mustavalkokuvaus erityisesti sopii?

Mustavalkokuvaus tallentaa mustat, valkoiset sekä harmaan sävyt. Tällainen värimaailma on omiaan rauhoittamaan kuvan levottomankin värimaailman. Kontrasteja sekä sävyjä säätämällä saadaan nostettua kuvasta esiin se oleellinen, mitä kuvassa halutaan korostaa. 

 

  • Tyypillisesti mustavalkokuvaus on suosittua etenkin muotokuvauksessa, luontokuvauksessa (etenkin karujen ja pelkistettyjen maisemien kohdalla), katukuvauksessa sekä kuvajournalismissa.
  • Mustavalkokuvilla voidaan tuoda hetkeen yhtä lailla dramaattisuutta kuin luoda harmoniaa liian kirjavaan värimaailmaan. 
  • Toisinaan esimerkiksi muotokuvassa dominoiva värivalinta kuvattavan vaatteissa voi viedä huomion epätoivotulla tavalla – tällöin kuva voi toimia paremmin mustavalkoisena, jolloin huomio kiinnittyy enemmän kasvoihin kuin asusteisiin. 
  • Mustavalkoisuus tuo usein kuvalle ajattomuutta, kun huomio kiinnittyy enemmän kasvoihin, rakennuksiin, luontoon – mustavalkokuvista on usein vaikeampi sanoa heti tarkalleen, milloin kuva on otettu.
  • Mustavalkokuvaus antaa kuvissa tilaa taiteellisuudelle, muodoille, kiinnostaville kuvakulmille sekä tekstuureille. 
  • Parhaimmillaan mustavalkokuvissa on voimaa pysäyttää katsoja ja lisätä kuvaan vaikuttavuuden taso, jota värikuvassa on vaikea samalla tavalla tavoittaa.
  • Siluettikuvat sekä suuret kontrastit toimivat niin ikään hienosti mustavalkoisina. 

iStock-1128092147

Vinkki: Mustavalkoiseksi muuttaminen voi toisinaan myös pelastaa muuten onnistuneen kuvan, jossa asetukset eivät vain ole olleet aivan kohdillaan värikuvalle. Esimerkiksi normaalisti vältettävä kohina eli kuvan rakeisuus sopii mustavalkokuviin. Niissä se ei häiritse samalla tavalla kuin värikuvissa – vaan antaa tekstuuria kuvaan ja luo vintage-henkeä. Sen lisäksi vähän epäonnistuneen valotuksen korjaus on usein helpompi tehdä kauniisti, jos RAW-kuvan muuttaa mustavalkoiseksi.

 

Miten kuvata onnistuneita mustavalkokuvia?

Muutamalla perusohjeella pääset jo pitkälle mustavalkokuvauksen maailmaan astumisessa. Digiaikana mustavalkoisuus luodaan yleensä jälkikäsittelyssä, mutta myös kuvausaiheita kannattaa miettiä jo etukäteen mustavalkoisuus mielessä. Yhtä hyvin voit näillä ohjeilla kokeilla, miten lempikuvasi toimisi mustavalkoisena versiona. Harjoittelu tekee mestarin!

iStock-1183812441

1. Kuvaa RAW-tiedostona

Monissa kameroissa on valmiina mustavalkoinen Monochrome-kuvaustyyli. Monochrome-kuvauksessa ei kuitenkaan pääse vaikuttamaan kontrasteihin jäkikäteen, jos kuvaat vain jpeg-muodossa. Viimeistään mustavalkokuvauksessa kannattaakin ottaa käyttöön jpegin lisäksi värillinen RAW- eli raakakuvamuoto, joka antaa moninkertaiset mahdollisuudet kuvankäsittelyyn. Kuvankäsittelyssä saat luotua upeimmat mustavalkokuvat. Toisinaan mustavalkoista lopputulosta voi kuitenkin olla vaikea kuvitella, kun katselee kuvauskohdetta väreissä. Siksi Monochrome-moodia käyttämällä voi olla helpompi hahmottaa, miltä kuva suurinpiirtein tulee mustavalkoisena näyttämään – vaikka viimeistely tapahtuisikin kuvankäsittelyssä. 

iStock-628648170

2. Muunna kuva mustavalkoiseksi ja muokkaa harmaansävyjä

Esimerkiksi Photoshopissa ja Lightroomissa voit käsitellä RAW-kuvia. Kuvat saat muunnettua mustavalkoisiksi valitsemalla HSL /harmaansävy -säätimen, jolla pääset muokkaamaan harmaansävyjä sinulle mieluisiksi.

Maisemakuvat ja katukuvat:

  • Taivasta voit tummentaa liu'uttamalla Siniset ja Purppurat -säätimiä vasemmalle

Muotokuvat:

  • Ihon sävyjä kannattaa säätää Punaiset- ja Oranssit -värikanavista, jotta löydät optimaalisen harmaansävyn kuvallesi.

Esiasetukset:

  • Jos mustavalkokuvien harmaansävyjen muokkaus tuntuu hankalalta, etkä oikein tiedä tarkalleen, mitä olet hakemassa, voit myös ottaa käyttöön esiasetukset eli preset-asetukset. Tällaisia mustavalko-esiasetuksia löytyy niin Lightroomista, Photoshopista kuin netistä ladattavaksi, ja niiden voimakkuutta voi säätää itse. 
  • Voit asentaa myös halutessasi suodintehosteen tai liitännäisohjelman eli plugin-ohjelman kuvankäsittelyohjelmaasi, ja kokeilla, löydätkö niitä säätämällä mieluisat harmaansävyt. 
  • iStock-1161393154

3. Etsi kuviisi kontrastia, muotoa ja tekstuuria 

Kun värikuvissa toisiaan täydentävät ja toisilleen vastakkaiset värit elävöittävät kuvaa, mustavalkokuvissa kannattaa etsiä aina sävykontrastia, jotta kuvasta erottuvat toivomasi elementit. Jos värikuvissa vastavärit saavat esineet erottumaan voimakkaasti taustasta, sama asetelma ei aina toimi harmaansävyissä. Vastaväritkin voivat harmaansävyinä muuttua kontrastiltaan varsin tasaisiksi. Kuitenkin voit jäkikäsittelyssä muokata näiden kahden värin kirkkautta erikseen. Silti suositeltavampaa on hakea kuvauskohteita, joista kontrastia jo lähtökohtaisesti löytyy. Voimakkaat mustat ja valkoiset tuovat kuvaan dynamiikkaa.

Pystyt vaikuttamaan kuvien kontrastiin niin kuvaustilanteen vallitsevalla valolla, kuvan objektien sävyillä kuin valotusasetuksillasi. Esimerkiksi vaalean puunrungon voi auttaa valotusasetuksilla nousemaan entisestään tummasta metsätaustasta. Auta valotuksella esiin kontrasteja asettamalla valotuksen vaaleamman kohdan mukaan – samalla myös varjot tummentuvat. Etsi sitten kiinnostavimmat muodot, kuviot sekä tekstuurit ja luo niistä upea kompositio.

iStock-1212367967

4. Kokeile pitkää valotusaikaa

Pitkät valotusajat voivat toimia erityisen hyvin mustavalkokuvissa, joissa on esimerkiksi liikkuvaa vettä tai pilviä. Pitkä valotusaika tallentaa veden kirkkaimmat kohdat laajemmalle alueelle kuin lyhyt valotusaika, mikä parantaa sävyjen kontrastia. 

Myös esimerkiksi katukuvauksessa liikenteen ja ohikulkijoiden liike piirtyvät hienosti pitkällä valotuksella kaupungin liikkumattomaan kehykseen. 

Liikkeen luoma epätarkkkuus esimerkiksi aallossa, joka lyö vasten kallioista rantaa, lisää myös kuvan tekstuurista kontrastia ympärillä olevan liikkumattomaan maisemaan. Voit halutessasi käyttää myös harmaasuodinta, mikä auttaa vähentämään valotusta ja pidentämään suljinaikaa noin 1,4 – 9 aukon verran.

Jo valotusaika on 1/60 sekuntia tai pidempi, tarvitset myös jalustan, jotta kamera pysyy paikallaan, eikä kuva tärähdä. Voi olla hyvä idea kokeilla myös itselaukaisutoimintoa tai etäohjausta, jotta varmistat terävät kuvat.

iStock-907831032

5. Kokeile suotimia

Harmaasuotimia eli ND-suotimia ja polaarisaatiosuotimia voi hyödyntää myös mustavalkokuvauksessa. Ne muokkaavat kuvan kontrastia, mikä mustavalkokuvissa usein auttaa luomaan juuri toivotun lopputuloksen. Harmaasuodin on paikallaan, jos haluat säilyttää esimerkiksi yksityiskohdat kirkkaassa taivaassa, kun taas polarisaatiosuodinta voidaan käyttää vähentämään heijastuksia ja lisäämään kontrastia. 

Voit myös vaihtoehtoisesti kokeilla kahden tai useamman kuvan ottamista erilaisilla valotuksilla korkean dynaamisen alueen (HDR) yhdistelmän luomiseksi kuvankäsittelyssä.

Sen lisäksi mustavalkoelokuvien kuvaajien käyttämät värilliset suotimet voivat olla avuksi myös digitaalisten kuvien kontrastin luomisessa. Ne toimivat tummentamalla suotimen värin vastavärejä kuvauskohteessa, samalla kun kirkastavat suotimen värisiä kohtia. Esimerkiksi oranssi suodin tummentaa taivaan sinistä, kun taas vihreä suodin valaisee puiden lehdet esiin.

6. Harmaansävyjen tarkempi muokkaus jälkikäsittelyssä

Vaikka värisuotimia voidaan käyttää manipuloimaan kontrastia, on tavallisempaa jättää tämä työ nykyisin käsittelyvaiheeseen. Tehokkaimmat työkalut kontrastin luomiseen löytyvät Adobe Camera Raw-ohjelmasta, toiminnosta HSL / Harmaasävy, jonka avulla voit säätää kahdeksan yksittäisen värin kirkkautta. Voit muokata yksittäistä väriä liu´uttamalla säädintä mihin tahansa mustan ja valkoisen välillä. Kannattaa kuitenkin tarkkailla tällöin koko kuvaa, sillä pienikin säätö vaikuttaa kuvan yleisilmeeseen – värin säätöä kannattaa tehdä hienovaraisesti, jotta kuvaan ei tahattomasti tule luonnotonta tehostetta. On hyvä muistaa, että esimerkiksi punaisen ja vaaleanpunaisen säätäminen kuvassa vaikuttavat ihon ja huulien sävyyn. Kokeilemalla alat oppia, millainen säätösuhde sopii mihinkin kuvauskohteeseen.

Tasot ja käyrät -säätimellä voidaan myös muokata sävyjä ja kontrastia, mutta juuri HSL/Harmaansävy -säätimillä on helpoin luoda eroja kuvattujen objektien välille, jos niillä on sama kirkkaus, mutta eri värit.

iStock-992782516

7. Dodge and Burn  – varjostaminen ja lisävalottaminen

Dodging and burning – eli varjostaminen ja lisävalottaminen – on perinteinen tekniikka, jota käytettiin filmiaikana pimiössä joko tummentamaan kirkkaita kohtia tai lisävalottamaan liian tummia varjoja. Photoshopin Dodge- ja Burn-työkalut toimivat samalla periaatteella, mutta ne tarjoavat vielä paremmat säätömahdollisuudet, sillä työkaluilla pystyy käsitellä niin kirkkaimpia kohtia, varjoja kuin keskisävyjä. Näin saat määriteltyä vielä tarkemmin mustavalkokuvaan kirkkaus/tummuus -dynamiikan, joka miellyttää silmääsi. 

Liian kirkkaita kohtia voi siis tummentaa burn-toiminnolla ja liian tummia kirkastaa dodge-toiminnolla. Tason läpinäkyvyyttä säätämällä saat aikaan hienovaraisen säädön, jossa käsittelyjälki ei näy niin voimakkaasti.

Kun kokeilet näitä ohjeita, pääset varmasti alkuun mustavalkokuvauksessa. Käytä luovuuttasi, ja kokeile – sillä tavalla löydät oman kuvaus- ja kuvankäsittelytyylisi myös mustavalkokuvauksessa.

 

Inspiraatiota mustavalkokuvaukseen:

Katso esimerkiksi tästä kooste erilaisista inspiroivista mustavalkokuvista tai tutustu valokuvaajiin kuten: Nicolas Decoopman, Tim Booth ja Pentti Sammallahti.

 

EDISTÄ KUVAUSTAITOJASI ››