Visuals of Julius - Julius Kähkösen kuvamaalaus oli vuoden 2017 levinnein taideteos maailmassa

Jaa somessa

Digitaalisen taiteilijan Julius Kähkösen tarina on sellainen, josta moni vain haaveilee. Kähkönen innostui valokuvauksesta lukiolaisena vuonna 2016, josta nopeasti siirtyi editoimaan kuvista uusia, fantastisia maailmoja - digitaalista kuvataidetta. Seuraavana vuonna Kähkösen luoma digitaalinen taideteos oli vuoden 2017 levinnein taideteos maailmassa.

Siitä ampaisivat hiljattaisessa kasvussa olleet Instagramin seuraajamäärät pilviin, ja tällä hetkellä Visuals of Juliuksella on kansainvälisestikin kunnioitettavat 163 000 seuraajaa. Nyt lukiosta valmistuttuaan Kähkönen työllistää itsensä täyspäiväisesti digitaalisena taiteilijana, ja matkustelee maailmalla työnsä luomalla nosteella. Miten hän sen teki? Rajala haastatteli lahjakasta nuorta taiteilijaa taustasta, joka vei kansainväliseen suosioon.

 

Youtuben tutorial-videot avasivat oven digitaalisen taiteen maailman

Julius Kähkösellä ei ollut pitkää taustaa valokuvauksesta, hän aloitti kuvaamisen eräänä maaliskuun iltana pari vuotta sitten. Hän lainasi isänsä vanhaa kameraa, jonka tämä oli saanut omalta isältään - ja siitä illasta lähtien hän ei päästänyt kameraa käsistään.

 

“Tykästyin valokuvaamiseen maaliskuussa 2016 ja lopetin valokuvauksen pidemmäksi aikaa vain muutamaa kuukautta myöhemmin, kun alotin editoimaan. Olin pienenä aktiivinen piirtämään, mutta en ollut siinä mitenkään erityisen taitava”, Kähkönen kertoo.

Visuals of Julius

 

Kuvaaminen ei yksin riittänyt luomaan haluttua kuvaa

Kuvaaminen ei tuntunut yksistään riittävän, vaan Kähköselle tuli tarve tehdä kuviinsa jotain enemmän.

“Kyllästyin paikalliseen valokuvaamiseen ja avasin Photoshopin koneella ja alotin vain editoimaan. Katsoin loputtomasti tutoriaaleja YouTubesta ja opin pikkuhiljaa yhdistelemään kuvia paremmin ja paremmin Photoshopissa. Instagram auttoi paljon siinä, että aloin löytää saman genren artisteja ja heiltä sain alussa todella paljon inspiraatiota.”

Editoiminen vei mukanaan niin, että Photoshopin mestaroinnin opettelu vei ajan kuvaamiselta. Kähkönen käytti aluksi tekijänoikeusvapaita kuvia netistä, joita yhdisteli Photoshopissa uusiksi maailmoiksi.

 

“Useimmiten minulla ei ollut valmista ideaa päässäni, joten latasin vain satoja kuvia ja sitten aloin luomaan jotain tyhjästä. Nykyään, kun editoin pääasiassa ainoastaan omista kuvistani, on luova prosessi muuttunut paljon. Nykyään teen myös yksittäisistä kuvistani taideteoksia”, hän kertoo.

 

Instagram nosti Visuals of Julius -kuvat maailman tietoisuuteen

Kähkösen tarina kertoo myös siitä, kuinka paljon nykyisin some voi parhaimmillaan auttaa uusia lahjakkuuksia eteenpäin. Instagram oli se kanava, joka mahdollisti Kähkösen lopulta jättäytyä tekemään täysipäiväisesti taidettaan.

 

“Aloitin editoimaan 2017 vuoden ensimmäisenä päivänä aktiivisesti ja sain 2000 seuraajaa noin 4,5 kuukaudessa töilleni. Siitä noin kuukausi myöhemmin olin jo 5000 seuraajassa, kun muutama isompi sivusto jakoi kuvani Instagramissa. “

 

Eräänä päivänä Kähkönen päätti jättää koulupäivän välistä ja editoida opiskelun sijaan. Tuo yhden päivän omapäisyys osoittautui myöhemmin merkittäväksi teoksi. “Kävin ostamassa paikallisesta pizzeriasta pizzan ja alotin editoimaan. Tuona päivänä tekemäni kuva levisi ympäri maailmaa ja sattui olemaan vuoden 2017 eniten levinnyt taideteos maailmassa.

Tämän kuvan leviäminen nosti seuraajamäärät 6000:sta 30 000:een noin kuukaudessa ja sen jälkeen kasvu alkoi olla noin 400-500 seuraajan luokkaa päivittäin. Tällä hetkellä visualsofjulius -tililtä seuraajia löytyy noin 163 000 ja kasvu jatkuu tasaisesti ylöspäin päivittäin.

Visuals of Julius

 

Intohimosta tuli työ jo ennen lukion päättymistä

Kähkönen on nyt hiljattain valmistunut lukiosta, eikä hänellä ole jatko-opintosuunnitelmia. Visualofjulius -konsepti ja sen ympärille rakennettu yritys on onnistunut tuomaan Kähköselle toimeentulon oman intohimonsa parissa; hän pitää taiteensa tekemisen lisäksi online-kursseja editoinnista, joilla hän elättää itsensä ja rahoittaa kuvausreissunsa.

“Visualsofjulius-konsepti kasvaa jatkuvasti ja teen itse töitä brändini eteen päivittäin. Yritykseni työllistää minut täyspäiväisesti ja pystyn tekemään työtäni mistä vain ja milloin vain.

Lähisuunnitelmissa on jatkaa maailman matkaamista ja online-kurssieni tekemistä.

Pidemmällä tähtäimellä haluan ehkä muuttaa pois Suomesta ja hankkia itselleni oman talon. Olisi siistiä saada myös porukka innostumaan enemmän valokuvaamisesta ja editoinnista Suomen sisällä, sillä Suomessa tämä genre on vielä hyvin pieni”,  Kähkönen kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan.

 

Kuvaaminen vie ulkomaille

 

Kähkönen on matkustellut viime aikoina enemmän kuvaamassa myös maailmalla.
Kun valmistuin lukiosta päätin lähteä Suomesta ensimmäistä kertaa pois yksin ja lensin Indonesiaan, missä olin noin kaksi kuukautta kuvailemassa ja tapaamassa uusia ihmisiä Instagramin kautta.”

Indonesian jälkeen Kähkönen oli Ranskassa ja Italiassa, ja sen jälkeen hän suuntasi  Lofooteille kuvaamaan. Lofoottien jälkeen matka jatkuu Italiaan, sieltä Islantiin. “Mahdollisesti loppuvuodeksi muutan pois Suomesta Kanadaan ja lähden kavereiden kanssa roadtripille Yhdysvaltojen läpi”.

Visuals of Julius

 

Miten aloittaa digitaalisen taiteen tekeminen?

Kähkönen teki intensiivisesti töitä kuvankäsittelytaitojensa eteen, kun innostus syttyi. Oma tyyli syntyi kokeilun kautta. “Minulla kesti noin 6 kuukautta, että tyylistäni tuli tavallaan minun oma tyylini. Aluksi kopioin paljon muita, mutta nykyään teen juuri omanlaistani taidetta.”

Nykyään Kähkönen kuvaa videota Panasonic Lumix GH5 - kameralla ja stillejä hän ottaa Nikon D750- järjestelmäkameralla. Kummassakin kamerassa hän käyttää  24-70 mm f/2.8- linssiä.

 

Taideteoksiksi kuvat muuntuvat editoimalla niitä Photoshopissa ja Lightroomissa. Usein kuvissa nähdään fantastinen maailma, jossa ihmishahmo on tämän maailman keskellä. Usein suurimpina efekteinä Kähkönen käyttää kuvissaan taianomaisia värejä ja sumua.

 

“Minua inspiroivat kaikki sellaiset aiheet, joissa realismi on sekoitettu epätodellisen kanssa sellaiseen tapaan, että on vaikea sanoa onko kuva aito vai ei. Esimerkkinä vaikkapa linnunratakuvat, joihin on yhdistetty auringonlasku ja kaikki kuvassa olevat objektit ovat teräviä. “

Parasta palautetta Kähköselle on kuulla, että joku on inspiroitunut hänen teoksistaan.

“Kaikki palautteet, joissa ihmiset sanovat, että olen saanut heidät kiinnostumaan/aloittamaan editoinnin tuntuvat aina hyviltä. Myös se, että kuulee ihmisten saaneen töitä valokuvausalalta kurssieni jälkeen tuovat hymyn huulille.”

Voit seurata Kähkösen taidetta Instagramissa: @visualsofjulius

 

Rajala Pro Shop verkkokaupasta löydät kameroita ja niiden lisävarusteita jokaiseen käyttötarkoitukseen.

Tutustu verkkokaupan tuotteisiin »

 

JULKAISTU: 2.8.2018 12:00:00
KATEGORIA: haastattelut, järjestelmäkamerat, trendit

JAA ARTIKKELI SOMESSA


Tilaa vinkit ja ideat!